Yleistä
Isännöitsijä on asunto-osakeyhtiön aktiivinen edunvalvoja, joka huolehtii monipuolisesti osakkaiden tarpeista ja toimii asiantuntijana hallituksen isoissa päätöksissä. Yleiseen edunvalvontaan kuuluu ennen muuta yhtiön talouden ja hallinnon hoito, mutta myös paljon tehtäviä, joista osa kuuluu sopimuksen piiriin ja osa on ns. erillislaskutettavia palveluita. Isännöitsijän voidaan katsoa onnistuneen, kun taloyhtiön kustannuksen pysyvät kohtuullisina.
Alle olemme keränneet muistilistaa tärkeistä asukkaita, osakkaita ja taloyhtiötä koskevista asioista. Muissa asioissa pyydämme kääntymään puoleemme, vastaamme mielellämme kysymyksiinne. Lopussa on listattu hinnat yleisimpiin erillispalveluihimme, jotka silloin tällöin saattavat tulla tarpeen.
Huoneiston kunnossapito
Osakkeenomistajalla on velvollisuus huolehtia huoneistonsa kunnosta. Asunto-osakeyhtiössä vastuu huoneiston kunnossapidosta jaetaan taloyhtiön ja osakkaan välillä. Vastuunjakotaulukko on opas, jossa yhtiön ja osakkaan välinen vastuunjako on selkeästi esitetty. Oppaat ovat laatineet yhteistyössä Suomen Kiinteistöliiton ja Kiinteistöliitto Uusimaan juristit ja insinöörit. Ne on kustantanut Kiinteistöalan Kustannus Oy. Opasta voi tilata suoraan kustantajalta.
Perusjako osakkaan ja yhtiön välillä:
– osakas vastaa asunnon sisäosista ja pintamateriaaleista, komeroista, kalusteista, sisäovista sekä perusjärjestelmään kuulumattomista laitteista kuten astian- ja pyykinpesukone.
– yhtiö vastaa rakennuksen ja rakennuksen ulkopuolisten osien kunnossa pidosta. Myös lämmitys-, sähkö-, tiedonsiirto-, kaasu, vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmistä.
Kunnossapidon jaosta voidaan poiketa yhtiöjärjestyksen määräyksellä.
Ilmoitathan taloyhtiön huoltoyhtiöön vuotavista vesihanoista, wc-pöntöistä tms. Jos olet epävarma vastuunjaosta, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Huolehtimalla asuntosi kunnosta ehkäiset vahinkoja, niistä seuraavia lisävahinkoja, kustannuksia ja riitoja.
Kun remontoit
Asunto-osakeyhtiölaki vaatii ilmoittamaan huoneistossa tehtävistä remonteista.
Ilmoittaminen on osakkaan sekä yhtiön etu. Ilmoitus tehdään sähköisellä remontti-ilmoituslomakkeella, joka löytyy isännöitsijätoimiston ja taloyhtiön kotisivuilta. Tarvittaessa paperilomakkeita on saatavilla isännöitsijätoimistosta. Suosittelemme tekemään ilmoituksen sähköisesti. Ilmoitus kannattaa jättää ajoissa, varaamme käsittelyaikaa noin 2 viikkoa, isommissa remonteissa käsittelyaika voi olla pidempi.
Lisätietoja asiasta ja luettelo remonteista, joista täytyy tehdä ilmoitus ja niistä joista ei tarvitse tehdä ilmoitusta, löydät tästä liitteestä.
Saat vastauksen tai lisätietopyynnön sähköpostiisi noin kahden viikon kuluessa ilmoituksen jättämisestä.
Lisää avaimia
Suojattuja avaimia saa tilata osakkeenomistaja tai hänen valtuuttamansa (valtakirja tarvitaan). Kun haluat tilata asuntoosi lisää suojattuja (Abloy Sento/Protec) avaimia, ota yhteyttä valitsemaasi lukkoliikkeeseen. Anna lukkoliikkeelle yhteystietomme (toimisto@karakallionisannointi.fi / p. 0500 121 222) tilauksessa tarvittavien tietojen kysymistä varten. Tietopyynnön saatuamme tarkastamme, että avainten tilaaja on osakkeenomistaja tai hänen valtuuttamansa, tämän jälkeen toimitamme kysytyt tiedot. Samoin toimitaan, mikäli tarvitset lisää emännän avaimia. ILOQ-lukkojärjestelmän avaimia tilataan asiakaspalvelusta.
Lisätietoja saat tarvittaessa asiakaspalvelusta tai isännöitsijältä.
Ilmoita asukasmuutoksista
Huomaathan ilmoittaa myös isännöitsijätoimistoon, kun muutat. Huoneiston henkilömäärä vaikuttaa huoneistokohtaisiin vesimaksuihin. Yhteydenpidon kannalta on tärkeää, että tiedämme, kuka huoneistossa asuu. Huoltoyhtiö avaa ovet pyynnöstä, vain sellaisille, jotka ovat kirjoilla huoneistossa.
Isännöitsijätodistus ja talonkirjaote
Isännöitsijätodistuksen voi tilata osakkeenomistaja tai hänen valtuuttamansa. Normaali toimitusaika n 2–3 työpäivää. Todistuksesta veloitetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaan. Isännöitsijätodistus on todistus omistamisesta, tarvitset sitä mm. huoneiston myyntiä, pankkia ja perunkirjoitusta varten.
Talonkirjanote on todistus asumisesta. Toimitusaika on n. 2 työpäivää ja veloitus hinnaston mukainen. Jotta talonkirjaote on ajantasainen, tulee tarvittavat muuttoilmoitukset tehdä. Teethän siis muuttoilmoituksen, myös asumisen aikana syntyneet lapset ja edesmenneet läheiset tulee ilmoittaa isännöitsijätoimistoon.
Autopaikat ja saunavuorot
Autopaikat ja saunavuoron varauksia voit tehdä asiakaspalvelustamme. Autopaikat ja saunavuorot vuokrataan aina kalenterikuukausiksi ja toistaiseksi. Ennen kuin kotisivujen lomakkeelle tehty varaus on virallinen, tulee asukkaan saada vahvistus isännöitsijätoimistosta.
Taloyhtiön sivuilta on nähtävissä vapaat ja vapautuvat vuorot ja paikat. Mahdolliset jonotuslistat voivat vaikuttaa paikkojen ja vuorojen saantiin. Voit ilmoittautua lomakkeella myös autopaikka- ja saunavuorojonoon.
Huomaathan perua autopaikan ja saunavuoron, kun muutat pois tai ne ovat käyneet sinulle tarpeettomaksi. Muistathan, että autopaikan avain on taloyhtiön omaisuutta ja se tulee palauttaa autopaikasta luovuttaessa.
Tarvittaessa ota yhteyttä asiakaspalveluun 0500 121 222 tai toimisto@karakallionisannointi.fi
Taloyhtiösivut
Taloyhtiöllänne on omat huoneistotieto.fi sivut, joilla voi tehdä ilmoituksia ja seurata taloyhtiön ajankohtaisia asioita. Palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksella tai mobiilivarmenteella ensimmäisen kerran ja luodaan oma henkilökohtainen käyttäjätunnus = sähköpostiosoite ja salasana.
Muuttajan opas
Muuttaminen on valtava urakka ja siihen sisältyy monenlaista muistettavaa, ohessa on koottuna joitakin muistettavia asioita.
Hinnasto 1.9.2024 alkaen
Hinnat sisältävät arvonlisäveroa 25,5%.
Normaali toimitusaika on 2-3 arkipäivää, ei sisällä postin toimitusaikaa.
Isännöitsijäntodistus ilman liitteitä 72,87 €
Isännöitsijäntodistus vuokrausta varten 93,11 €
(sis. energiatodistuksen ja kunnossapitotarveselvityksen)
Isännöitsijäntodistus liitteineen 111,33 €
(tulos, tase, toimintakertomus, talousarvio, energiatodistus,
kunnossapitotarveselvitys)
Isännöitsijätodistuksen pikatoimituslisä 38,46 €
(seuraavan työpäivän aikana)
Huoneiston pohjapiirustus 12,15 €
Yhtiöjärjestys 20,24 €
Talonkirjaote 12,15 €
Energiatodistus 27,33 €
Osakeluettelo 30,36 €
Yhtiökokouspöytäkirja 10,12 €
Lähetyskulut 3,95 € + postimaksut toteutuneen mukaan
Tilattujen asiakirjojen skannaus ja sähköpostilähetys 7,08 €
Laskutuslisä 7,08 €
Ylimääräinen lainaosuuslaskelma 113,35 €
(+ mahdolliset pankin veloitukset)
Remontti-ilmoituksen vastaanotto sähköisesti kotisivujen lomakkeella 0,00 €
Remontti-ilmoituksen vastaanotto sähköposti tai paperinen 13,16 €
Maksuhuomautus 5,00 €